NuorisoLeader-stipendin sai Alma Karhu Mäntyharjulta

22.11.2022

Veej’jakaja ry muistaa vuosittain yhtä NuorisoLeader-hanketta. Vuoden 2022 NuorisoLeader-stipendin sai Alma Karhu. Karhu on perustanut 4H-yrityksen Koirapalvelu Boogin, joka tarjoaa koulutus-, trimmaus- ja hoitopalveluita.

– Mielestäni NuorisoLeader antoi todella hyvät mahdollisuudet lähteä kehittämään omaa yritystoimintaa. Itse hankin yritykselleni erilaisia trimmaus tarvikkeita kuten tuulettimia, harjoja sekä saksia. Minusta hakeminen oli helppoa sekä nopeaa, Alma Karhu sanoo

Alma Karhu innostaa esimerkillään muita nuoria kokeilemaan yrittäjyyttä sekä kulkemaan kohti intohimoa. Alma Karhun yritys on saanut näkyvyyttä paikallislehdissä maakunnan ulkopuolellakin sekä Mikkelin Uusyrityskeskuksen kilpailussa, jossa etsittiin ja palkittiin nuoria yrittäjiä.

– Ilman NuorisoLeaderia aloitus olisi ollut hankalaa sillä pääomaa ei ollut vielä yrityksen alkuvaiheilla tarpeeksi, jotta toimintaa olisi voinut alkaa tekemään, Karhu kertoo.

– Suosittelen lämpimästi kaikille nuorille ottamaan rohkeasti kiinni omista yritysideoistaan, sillä juuri tällaisten mahdollisuuksien, kuten NuorisoLeaderin toiminta antaa uskallusta ja tukea vaikealta tuntuvaan aloittamiseen, Karhu rohkaisee.

Alma Karhu treenaa koirakaverin kanssa.

Alma Karhu treenaa koirakaverin kanssa.

 

Yhteystiedot

Anssi Gynther
toiminnanjohtaja
anssi.gynther@veejjakaja.fi
p. 0440 155 222
• Yritysrahoitus
• Yleishyödylliset hankkeet
• Kansainväliset hankkeet

Kristiina Asikainen
talouspäällikkö
kristiina.asikainen@veejjakaja.fi
p. 0440 155 223
• Yleishyödylliset hankkeet
• Maksatusasiat
• Teemahankkeet

Essi Saarinen
hankeneuvoja
essi.saarinen@veejjakaja.fi
p. 0440 155 219
• Nuoriso-Leader
• Yritysrahoitus
• Yleishyödylliset hankkeet

 

 

Käyntiosoite
Mikkelin yliopistokeskus
Cultiva-rakennus, 2. kerros
Lönnrotinkatu 7
50100 Mikkeli