Habitability-verkoston ensimmäinen työpaja järjestetään 1.2.2022, klo 13-16

27.01.2022

Habitability – Elinvoimaiset ja kestävästi asutut saaristo- ja vesistöalueet

Veej’jakaja ry on mukana Åbo Akademin vetämässä työ- ja elinkeinoministeriön rahoittamassa Habitability-verkostohankkeessa. Suomen saaristoalueiden asuttavuuteen ja vetovoimaisuuteen liittyy paljon kehittämispotentiaalia. Äskettäin kehitetty menetelmä habitability (suomeksi asuttavuus, ruotsiksi bobarhet) on erityisesti pienten saaristoyhteisöjen tarkastelua ja kehittämistä varten kehitetty työkalu, jonka avulla tehdään ns. asuttavuusanalyysi. Verkoston tavoitteena on edellä kerrotun mukaisesti asuttavuusanalyysien avulla parantaa saaristoyhteisöjen elämänlaatua ja vahvistaa niiden elinvoimaisuutta, ja tämän myötä lisätä saarten houkuttelevuutta asuinpaikkana, sekä saada aikaan toimiva, maanlaajuinen ruohonjuuritason saaristoyhteisöjen verkosto.

Habitability-verkoston ensimmäinen työpaja järjestetään 1.2.2022, klo 13-16. Ihan jokainen asiasta kiinnostunut on tervetullut mukaan.

Työpaja toteutetaan etänä Zoom-yhteydellä ja se on ilmainen ja avoin kaikille kiinnostuneille. Ilmoittaudu mukaan tämän linkin kautta: https://survey.abo.fi/lomakkeet/14120/lomake.html

Lisätietoa verkostosta saat alla olevista linkeistä:
https://www.abo.fi/…/siaa…/temanatverket-habitability/
https://www.facebook.com/HabitabilityBobarhetAsuttavuus

En smaling av samarbetsparternas logon.

Suomi.fi-valtuudet: Valtuushakemuksen voi nyt allekirjoittaa vahvalla tunnistautumisella

16.12.2021

Suomi.fi-verkkopalvelun hakemuksella valtuuttaminen -palveluun on julkaistu uusi ominaisuus, joka mahdollistaa valtuushakemuksen allekirjoittamisen hyväksymällä se vahvasti tunnistautumalla.

Hakemuksella valtuuttaminen -palvelua tarvitsevat sellaiset yhteisöt, jotka eivät voi hoitaa valtuuttamista omatoimisesti Suomi.fi-valtuuksissa. Tällaisia ovat mm. valtion tai kunnan organisaatiot, osa yhdistyksistä sekä ulkomaalaiset yritykset.

Sähköisiä vahvan tunnistautumisen välineitä ovat verkkopankkitunnukset, mobiilivarmenne ja henkilökortin varmenne.

Jos käytössä on sähköiset tunnistautumisvälineet, allekirjoitetuille paperihakemuksille ei ole enää tarvetta

Nyt julkaistu ominaisuus helpottaa merkittävästi valtuushakemuksen tekemistä, koska tarve hakemuksen skannaamiseen, kynällä tehtäviin allekirjoituksiin ja tunnistusasiakirjakopioiden liittämiseen voi useassa tapauksessa jäädä kokonaan pois.

Jos palvelua tarvitsevien organisaatioiden kaikilla nimenkirjoittajilla on sähköisen tunnistautumisen välineet, voi koko valtuushakemusprosessin hoitaa jatkossa täysin digitaalisesti.

Uusi ominaisuus helpottaa myös tilanteissa, joissa vain osalla allekirjoittajista on mahdollisuus sähköiseen tunnistautumiseen, kuten esimerkiksi useissa kuolinpesissä. Tällöin allekirjoitettu paperihakemus ja kopio henkilöllisyystodistuksesta vaaditaan vain henkilöiltä, joilla tunnistautumisvälineitä ei ole.

Allekirjoitetut paperihakemukset liitteineen vaaditaan edelleen esimerkiksi ulkomaalaisilta yrityksiltä.

Valtuushakemuksen uudistus helpottaa yhteisöjä, joilla on yhä käytössä vain Katso-tunniste

Monella yrityksellä, yhdistyksellä tai muulla yhteisöllä on edelleen käytössä vain Katso-tunnisteet, mutta Katso-palvelu ei ole enää käytössä missään valtiohallinnon asiointipalvelussa. Katso-palvelussa olleet valtuudet tulee luoda uudestaan Suomi.fi-valtuuksiin, sillä ne eivät ole siirtyneet Suomi.fi-valtuuksiin automaattisesti.

Puolesta-asioinnin uudet käytännöt kannattaa tarkistaa asiointipalveluista ajoissa ennen tärkeitä eräpäiviä.

Kukin asiointipalvelun tarjoaja, kuten Verohallinto, Kela tai Tulli, ohjeistaa puolesta asioinnin uusista käytännöistä omilla verkkosivuillaan.

Uuden valtuuden tekemiseen on kaksi tapaa: suurin osa pystyy valtuuttamaan omatoimisesti Suomi.fi-valtuuksissa, osan tulee hakea valtuusoikeuksia valtuushakemuksella. Uusi ominaisuus helpottaa jälkimmäisen ryhmän valtuushakemusten tekoa.

Tiedote 15.12.2021
Lähde: Suomi.fi-valtuudet: Valtuushakemuksen voi nyt allekirjoittaa vahvalla tunnistautumisella  | Digi- ja väestötietovirasto (dvv.fi)

Veej’jakaja ry:n hallitus 2022

29.11.2021

Veej’jakaja ry:n hallitus 2022

Puheenjohtaja
Heikki Isokääntä, Hirvensalmi (julkinen sektori), puh. +358503008608, heikki.isokaanta (at) hirvensalmi.fi

Hallituksen jäsenet

Julkinen sektori
Olavi Kietäväinen, Puumala, puh. +358500242573, olavi.kietavainen (at) puumala.fi
Jaakko Kuntonen, Puumala,  puh.+358405225635, jaakko.kuntonen (at) nanopar.fi

Varajäsen
Tapio Viljanen, Kangasniemi, puh. +358417550012, tapio.viljanen (at) gmail.com

Kolmas sektori (yhdistykset)
Minna Saloviin,  Haukivuori (Mikkeli), puh. +358407209359, minna.saloviin (at) haukivuori.fi
Marjatta Valkonen, Kangasniemi, puh. +358400436602, valkonenmarjatta (at) gmail.com
Jyrki Tulppo, Mäntyharju, puh. +358401939996,  jyrki (at) casamelodia.fi

Varajäsen
Mervi Lintunen, Paltanen (Pieksämäki), puh. +358409607976, merlintu (at) saunalahti.fi

Sitoutumattomat asukkaat ja yrittäjät
Eija Valtari, Venetmäki (Pieksämäki), puh. +358401617980, eija (at) valtari.net
Eino Ylönen, Jäppilä (Pieksämäki), puh. +358451967749, eino.ylonen (at) gmail.com
Jari Viitikka, Ristiina (Mikkeli), puh. +358400258591,  jari.viitikka (at) pp.inet.fi

Varajäsen
Eeva Partanen, Virtasalmi (Pieksämäki) puh. 040 529 4882, eevapartanen (at) hotmail.com

Leader-hallituksessa ovat edustettuina alueen asukkaat, yrittäjät ja paikallinen julkinen hallinto.

Pellolta Pöytään-kehityshanke on 2021 vuoden hanke.

23.11.2021

Pellolta Pöytään-kehityshankkeelle tunnustus Leader Veej’jakajalta

Pellolta Pöytään-kehityshanke toi Haukivuorelaiset ry:lle Veej’jakaja ry:n tunnustuksen vuoden 2021 hankkeena. Haukivuorelaiset ry on yleishyödyllinen yhdistys, joka on toiminut vuodesta 2006. Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää Haukivuoren aluetta ja pitää yllä yhteistyöverkostoa, joka edistää ja kehittää alueen tapahtumatoimintaa.

Kuvauspaikkana on Haukirannan pappila Haukivuorella , lautasella on lähiruokamenun jälkiruoka. vasemmalta. oikealle juontaja & hellapoliisi Kati Jaakonen, luomumaanviljelijä Antti Vauhkonen, ohjaaja Sampsa Huttunen, keittiömestari Mika Pesonen, muusikko Timo Rautiainen ja maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä.

– Pellolta Pöytään-kehityshankkeessa luotiin Makumatkalla Maakunnissa-ruokaohjelmaformaatti ja tuotettiin sen pilottijakso. Ohjelmalla tuettiin Haukivuoren ja Mikkelin alueen matkailullisen vetovoiman kasvattamista tuomalla esiin luontomatkailu- ja lähiruokamatkailukohteita sekä esitettiin kotimaisten raaka-aineiden reitistä pellolta pöytään, kertoo Haukivuoren loma-asukas Jarmo Kaivo-oja, joka on tv-tuotannon tuottaja ja käsikirjoittaja.

Ohjelmassa esiteltiin vastuullisesti toimivia paikallisia eteläsavolaisia lähiruokatuottajia, kotimaisia elintarvikeraaka-aineita sekä esiteltiin Haukivuorta ja Mikkelin seutua kiinnostavana paikkakuntana.

Pilottijakson lisäksi Makumatkalla maakunnissa -ohjelmalle luotiin nettisivusto, mistä löytyvät kaikki hankkeen aikana tuotetut aineistot kuten ohjelman traileri, kuva-aineistoa ohjelman tuotannosta, varsinaisen ohjelman linkki, minkä kautta sivuilla vierailevat katsojat pääsevät katsomaan pilottijakson. Sivuilta löytyy hanketta käsittelevien lehtijuttujen linkit ja myös lähiruokamenun kuluttajareseptit, asiantuntijakirjoituksia liittyen maaseutu-, luonto- ja lähiruokateemoihin liittyen sekä tietoa hankkeen yhteistyökumppaneista.

Lautasella on punajuurikakkua Lietlahden luomupunajuurista, luomupunajuurihilloketta ja Koivurannan Maatilan puolukka-kinuskijäätelöä.

– Pilottijakson avulla ollut tavoitteena luoda ohjelmakonsepti, mikä herättäisi kiinnostusta mahdollisimman laajasti. Pilottijakso julkaistaan virallisesti Haukivuoreaiset ry:n ja yhteistyökumppaneiden kanavilla loppuvuonna 2021, kertoo Haukivuorelaiset ry:n varapuheenjohtaja Terhi Patja.

Kuvassa vasemmelta oikealle: Saku Niilo-Rämä, ohjelman nettisivut ja apulaistuottaja, Jarmo Kaivo-oja, hankekoordinaattori, tuottaja ja ohjelman käsikirjoitus, Sampsa Huttunen, käsikirjoitus, ohjaaja, ohjelman leikkaus ja jälkituotanto, Terhi Patja, Haukivuorelaiset ry:n varapuheenjohtaja, Jami Jaakonen, kuvaaja, videokuvaus ja valokuvaus, Kati Jaakonen, juontaja, Mika Pesonen, keittiömestari ja 2. juontaja sekä Ada Pykäläniemi, b-kuvaaja ja valokuvaus.

 

 

Niilo Luukkosen kesäkahvila Naskalille Nuoriso-Leader-stipendi

23.11.2021

Veej’jakaja ry myönsi Niilo Luukkosen kesäkahvila Naskalille vuoden 2021 Nuoriso-Leader -stipendin. Yhdistys palkitsee vuosittain parhaan Nuoriso-Leader-hankkeen stipendillä, jonka suuruus on 200 euroa.

Kesäkahvila Naskali sijaitsee Luukkosen mummon kotitalossa Puumalan Huuhkaalan kylällä.

– Meillä kävi syksyllä 2020 lukiossa Itä-Savon Uusyrityskeskuksesta pari henkilöä pitämässä yhden kurssin ja alueen Leader-toimijat esittelivät nuorille sopivia tukimuotoja.

Etsin Puumalan alueen Leaderin, Veej’jakajan yhteystiedot, ja hain itse tukea ja sain sitä, Luukkonen kertoo. Luukkonen haki kesäkahvilaansa varten Nuoriso-Leader -rahaa ja sai 500 euroa tukea.

– Yrityksen perustaminen on iso projekti ja rahaa kuluu moniin asioihin. Nuoriso-Leader tuen käytin leivontavälineisiin, ostin mm. hyvän yleiskoneen, huomauttaa Niilo.

 

 width=

Vaikkakin välillä työ on raskasta ja uuvuttavaa mustikanpoimintaretkien venyessä myöhään yöhön, on työ palkitsevaa ja mukavat asiakkaat antavat hyvää motivaatiota. Kuva Taija Luukkonen.

Kahvilan tuotevalikoimiin kuului itse valmistetut levonnaiset, kuten suussa sulava mustikkapiirakka.

Ensimmäinen kesä meni suureksi osaksi opetellessa ja aikaa tuhraantui paljon, kun rutiineja eikä toimivia käytänteitä ollut vielä muodostunut. Työ on paljon muutakin kuin pullan leipomista ja myyntiä. Pientenkin asioiden takana on paljon taustatöitä.

Tuotevalikoimiin kuuluivat myös pehmikset, joita voi nauttia puutarhan varjossa.

Tuotevalikoimiin kuuluivat myös pehmikset, joita voi nauttia puutarhan varjossa. Kuva Taija Luukkonen.

– Kahvilatoiminta jatkuu ensi kesänä ja varmaan jotain uuttakin tulee. Valikoimaa ja palveluita on tarkoitus kehittää monipuolisemmaksi.  Itse en koko kesää pääse olemaan paikalla armeijan takia, mutta onneksi perheestä löytyy muitakin asiakaspalveluun tottuneita ja mainioita leipureita, Luukkonen kertoo.

Niilo käy Sulkavalla yrittäjyyslukiota kolmatta vuotta. Lukion jälkeen hän haaveilee arkkitehdin opinnoista. Vapaa-ajalla Niilo harrastaa frisbeegolfia, haitarinsoittoa sekä vähän kaikenlaista nikkarointia.

Netissä:
https://www.facebook.com/kahvilanaskali
https://www.maaseutukuriiri.fi/2021/06/04/kesakahvila-avautuu-frisbeegolfin-kylkeen-huuhkaalan-kylalla/

Nuoriso-Leader avaa mahdollisuuksia.

Nuoriso-Leader-tukea myönnetään pienyrittäjyyteen, tiede-, taide- ja liikuntaprojekteihin
Nuoriso-Leader-tukea voi hakea Veej’jakaja ry:ltä. Tuen tavoitteena on käynnistää nuorten tai lasten uutta toimintaa sekä saada heidät mukaan alueen kehittämiseen ja projekteihin. Toteuttajana voi olla joko nuorten tai lasten kanssa toimiva yhdistys tai muu yhteisö, joukko yksityishenkilöitä tai nuori yrittäjä yksinään.

Toiminnan tulee tapahtua Hirvensalmen, Kangasniemen, Mäntyharjun, Pieksämäen, Puumalan ja Mikkelin maaseutualueilla.

Rahaa voi saada toimintaan, jossa nuorten rooli on aktiivinen eli toimenpiteisiin, jotka ovat nuorten itsensä suunnittelemia ja toteuttamia. Toimenpide voi olla esimerkiksi koulutus, tiede- tai taideprojektin toteuttaminen tai vaikkapa yhteisten harrastus- tai liikuntavälineiden hankinta.

Nuoriso-Leader-rahoitusta haetaan sähköisellä hakemuslomakkeella. Nuoriso-Leaderistä lisää osoitteessa: www.veejjakaja.fi/nuoriso. Hakuaika on jatkuva vuoden 2022 loppuun saakka.

Yhteystiedot

Käyntiosoite
Paukkulantie 22 
(Artium-rakennus, huone 219)
50170 Mikkeli