Hellot Valokuvaus vei Nuoriso-Leader-stipendin Ristiinaan
24.11.2020Veej’jakaja ry myönsi ristiinalaiselle 4H-yritykselle Hellot Valokuvaukselle vuoden 2020 Nuoriso-Leader -stipendin. Ryhmään kuuluvat Henna Ahonen, Lotta Tuominen ja Elina Ripatti. Yhdistys palkitsee vuosittain parhaan Nuoriso-Leader-hankkeen stipendillä, jonka suuruus on 200 euroa.
Yritys on perustettu vuonna 2016. Yritystoiminnan aikana nuoret yrittäjät ovat kuvanneet mm. erilaisia perhejuhlia, häitä, muotokuvia sekä kaikenlaisia tapahtumia ja projekteja, kuten Etelä-Savon Yrittäjägaala, Suomenniemen aluejohtokunnan matkailukuvasto, Ristiinalainen-lehden lehtikuvia sekä Mäntyharjun ja Ristiinan K-Raudan henkilöstökuvaukset.
– Hankimme Nuoriso-Leaderin tuella uuden, yhteisen kamerarungon, joka vastaa entistä paremmin kuvaustaitojamme, jotka ovat arvatenkin kehittyneet huimasti yrittäjyytemme aikana. Kamerasta on ollut erittäin paljon hyötyä ja iloa paitsi kuvauskeikoilla myös vapaa-ajalla.
– 4H-yrittäjyys on opettavaista ja haastaa sopivalla tavalla. 4H-yrittäjänä olemme onnistuneet työllistämään itsemme, verkostoitumaan ja kehittämään meidän näköisemme brändin säilyttäen samalla valokuvaamisen ja yhdessä tekemisen ilon.
– Olemme 20-vuotiaita ristiinalaisia nuoria, ja olemme tunteneet toisemme eskarista saakka. Hellot Valokuvaus syntyi ollessamme 9. luokalla, joten yrityskin on pian jo 5-vuotias.
– Henna opiskelee tällä hetkellä muotoilua Lahdessa ja Lotta yhteiskuntatieteitä Jyväskylässä. Elina pyrkii opiskelemaan farmasiaa. Uusissa elämäntilanteissa Hellot on jäänyt vähän taka-alalle, mutta tarkoitus on ehdottomasti jatkaa yrityksen toimintaa ja tehdä keikkaa aina kun mahdollista. Ensi kesällekin on jo yksi hääkeikka tiedossa.
Nuoriso-Leader-tukea myönnetään pienyrittäjyyteen, tiede-, taide- ja liikuntaprojekteihin
Nuoriso-Leader-tukea voi hakea Veej’jakaja ry:ltä. Tuen tavoitteena on käynnistää nuorten tai lasten uutta toimintaa sekä saada heidät mukaan alueen kehittämiseen ja projekteihin. Toteuttajana voi olla joko nuorten tai lasten kanssa toimiva yhdistys tai muu yhteisö, joukko yksityishenkilöitä tai nuori yrittäjä yksinään.
Toiminnan tulee tapahtua Hirvensalmen, Kangasniemen, Mäntyharjun, Pieksämäen, Puumalan ja Mikkelin maaseutualueilla.
Rahaa voi saada toimintaan, jossa nuorten rooli on aktiivinen eli toimenpiteisiin, jotka ovat nuorten itsensä suunnittelemia ja toteuttamia. Toimenpide voi olla esimerkiksi koulutus, tiede- tai taideprojektin toteuttaminen tai vaikkapa yhteisten harrastus- tai liikuntavälineiden hankinta.
Nuoriso-Leader-rahoitusta haetaan sähköisellä hakemuslomakkeella osoitteessa: www.veejjakaja.fi/nuoriso. Hakuaika on jatkuva vuoden 2021 loppuun saakka.
Blockistry-logiikkapelin kehittäjälle tunnustus Leader Veej’jakajalta
24.11.2020Blockistry-logiikkapelin kehittäminen toi pieksämäkeläiselle EduGamesille Veej’jakaja ry:n tunnustuksen vuoden 2020 hankkeena. EduGames on pieksämäkeläisen käsityönopettajan ja insinöörin Eetu Taivalantin yritys.

Blockeista muodostetun kuvion tulee näyttää samalta kuin esimerkki suoraan ylhäältä päin katsottuna. Kuvion tulee pysyä kasassa ilman, että sitä tarvitsee erikseen kannatella. Kuvassa muodostelma nro 29, jonka nimi on Stibium.
– Vaikka Blockistry-logiikkapelissä on vain neljä identtistä palikkaa, siitä saa rakennettua yli 50 erilaista muodostelmaa. Peli kehittää sekä oivalluskykyä että avaruudellista hahmotuskykyä, Taivalantti kertoo.
– Kokeilurahoituksen avulla pystyin heti alkuvaiheessa palkkaamaan ammattitaitoista osaamista tuekseni ja käytännössä kehittämään ideani kokonaan valmiiksi tuotteeksi. Projektin alussa apuna toimivat paikalliset mainostoimisto Räikee Oy ja Muotoisa design, joiden kanssa yhteistyössä syntyi lopullinen versio Blockistry-pelistä.
– Olen halunnut alusta asti hyödyntää mahdollisimman paljon lähialueen osaamista ja peli onkin kokonaan toteutettu, alkaen suunnittelusta, osien valmistuksesta ja pakkauksesta alle 100 km säteellä.
– Kokeilurahoituksen avulla toteutettiin myös pelin julkistaminen tammikuussa Educa 2020-messuilla, josta löytyi uusia yhteistyökumppaneita ja heräsi kiinnostusta pelin saamiseksi ulkomaisille markkinoille.
– Kokeilurahoituksen päätyttyä päätinkin hakea lisärahoitusta kansainvälistymishankkeeseen, joka on tällä hetkellä parasta aikaa käynnissä. Blockistry-tuotemerkki on nyt rekisteröity myös Kiinaan ja pelin koemarkkinointia Aasian ollaan juuri aloittamassa. Tulevat kuukaudet näyttävät, miten peli otetaan isommilla markkinoilla vastaan, pohtii Taivalantti.
Kuvat: Sofia Flygare
Tutustu tarkemmin: https://blockistry.fi ja https://www.maaseutukuriiri.fi/hanketarinat/blockistry-logiikkapeli/
Veej’jakaja ry:n syyskokous ti 24.11.2020 klo 18
16.11.2020Huomioi rajoitukset ja suositukset koronaepidemian aikana. Rajoitusten ja suositusten tavoitteena on hidastaa ja estää koronaviruksen leviämistä Suomessa.
Veej’jakaja ry:n syyskokous pidetään Paukkulassa,
Pajatus-rakennuksen seminaarisalissa ti 24.11.2020 klo 18 alkaen.
Osoite: Paukkulantie 22, 50170 Mikkeli
HUOM: Veej’jakaja ry:n syyskokouksessa yhdistysjäsen
edustaa valtakirjalla. Henkilöjäsen aina henkilökohtaisesti.
Kahvitarjoilu ja valtakirjojen tarkastus klo 17:30 alkaen.
Ilmoitathan saapumisestasi ke 18.11.2020 mennessä
kristiina.asikainen@veejjakaja.fi tai p. 0440 155 223.
Saavuthan kokoukseen terveenä. Mikäli sinulla on Covid-19 taudin oireita, jääthän kotiin sairastamaan.
Lämpimästi tervetuloa!
Näin teet Suomi.fi-valtuutuksen
15.11.2020YritysSuomi-puhelinpalvelu auttaa, kun tulee ongelmia: YritysSuomi-puhelinpalvelu auttaa Suomi.fi-valtuutuksen käyttöönotossa: puh. 0295 020 500 (pvm/mpm), arkisin klo 9.00–16.15.
Yritys-Suomi-puhelinpalvelu (https://www.suomi.fi/ohjeet-ja-tuki/tuki-ja-neuvonta/tietoa-yritys-suomi-puhelinpalvelusta ) auttaa sinua valtuusasioisssa.
SUOMI.FI-VALTUUS
Lähde (osio on päivitetty 29.6.2020): https://ruokavirasto.mobiezine.fi/zine/165/article-46274
Suomi.fi-valtuutta käyttävät kaupparekisteriin, Yritys- ja yhteisötietojärjestelmään (YTJ), yhdistysrekisteriin sekä valtuusrekisteriin merkityt yritykset.
Yrityksen tai yhdistyksen puolesta voi asioida ilman erikseen annettua valtuutta ne henkilöt, joilla on yksin edustamiseen oikeuttava rooli kaupparekisterissä, Yritys- ja yhteisötietojärjestelmässä (YTJ) tai yhdistysrekisterissä.
Henkilö, jolle on merkitty asiointi- ja nimenkirjoitusoikeus kaupparekisterissä tai YTJ:ssä, voi asioida Hyrrä-asiointipalvelussa yrityksensä nimissä. Jos henkilö, jolla on asiointi- ja nimenkirjoitusoikeus, haluaa valtuuttaa muita asioimaan yrityksen nimissä, on hänen tehtävä se Suomi.fi-valtuudessa. Tarkista siis, että yrityksesi tiedot kaupparekisterissä (www.prh.fi) tai YTJ:ssä (tietopalvelu.ytj.fi) ovat oikein ja että sinulle on merkitty nimenkirjoittajaoikeudet ja näin ollen pääset suoraan asioimaan organisaatiosi nimissä Hyrrässä.
Ohjeet valtuutuksen tekemiseen Hyrrä-asiointipalvelun käyttäjille: www.ruokavirasto.fi/hyrra/valtuutus
Näin teet Suomi.fi-valtuutuksen
- Tarkista, että yrityksesi tiedot kaupparekisterissä (www.prh.fi) tai YTJ:ssä (tietopalvelu.ytj.fi) ovat oikein: sinulle on merkitty nimenkirjoittajaoikeudet.
- Kirjaudu sisään osoitteessa www.suomi.fi omilla pankkitunnuksillasi, mobiilivarmenteella tai varmennekortilla.
- Valitse ylävalikosta Valtuudet.
- Valitse valtuutustyyppi: asiointivaltuus tai valtuutusoikeus. Asiointioikeudella annat toiselle henkilölle oikeudet asioida yrityksesi nimissä. Anna valtuutusoikeus, jos haluat, että valtuuttamasi henkilö voi valtuuttaa lisää henkilöitä asioimaan yrityksesi nimissä.
- Anna valtuuttamasi henkilön tiedot: sukunimi, etu- tai kutsumanimi ja henkilötunnus.
- Valitse asiakaskategoriaksi: Maaseudun tuet ja etuudet
- Valitse valtuuskoodiksi jokin seuraavista:
• Maaseudun ja kalatalouden tukien ja korvauksien hakeminen: Tällä valtuudella voi täyttää, allekirjoittaa ja lähettää hakemuksen.
• Maaseudun ja kalatalouden tuki- ja korvaushakemusten valmistelu: Tällä valtuudella voi avustaa hakemuksen täyttämisessä, mutta ei allekirjoittaa eikä lähettää hakemusta. Tätä valtuutta voi käyttää esimerkiksi neuvoja tai tilitoimisto.
• Maaseudun ja kalatalouden tuki- ja korvaustietojen katselu: Tällä valtuudella voi avustaa hakemuksen täyttämisessä, mutta ei allekirjoittaa eikä lähettää hakemusta. Tätä valtuutta voi käyttää esimerkiksi neuvoja tai tilitoimisto. - Määrittele valtuudelle voimassaoloaika. Valtuus on voimassa oletusarvoisesti viisi vuotta, mutta voit tarvittaessa määritellä lyhyemmän tai pidemmän voimassaoloajan.
- Tarkista valtuutuksen tiedot ja vahvista valtuutus.
YritysSuomi-puhelinpalvelu auttaa
YritysSuomi-puhelinpalvelu auttaa Suomi.fi-valtuutuksen käyttöönotossa: puh. 0295 020 500 (pvm/mpm), arkisin klo 9.00–16.15.
Yritys-Suomi-puhelinpalvelu (https://www.suomi.fi/ohjeet-ja-tuki/tuki-ja-neuvonta/tietoa-yritys-suomi-puhelinpalvelusta ) auttaa sinua valtuusasioisssa.
Ohje pdf:nä: SUOMI.FI-valtuus