Veeti Keränen palkittiin yrittäjyydestään
29.11.2023Veej’jakaja ry muistaa vuosittain yhtä NuorisoLeader-hanketta. Vuoden 2023 NuorisoLeader-stipendin sai ristiinalainen Veeti Keränen. Keränen on perustanut kesällä 2023 4H-yrittäjänä Ristiinaan SUP-lauta vuokraamon.
Veeti Keräsen innostus liiketoiminnan kehittämistä kohtaan kannustaa myös muita nuoria kokeilemaan yrittäjyyttä sekä kulkemaan kohti omaa intohimoa. Keräsen liikeidea myös näyttää esimerkkiä kuinka omalla toiminnalla voidaan vaikuttaa lähiympäristöön. SUP-vuokraamon perustaminen toi Ristiinaan palvelun, jota siellä ei aiemmin ollut.

– Sup-lautojen vuokraaminen mökkiläisten suosimassa kylässä oli siis hitti. Lautojen vuokraaminen onnistui myös hyvin Ristiinan jäätelökioskeilta, jossa olin kesätöissä. Kiitos tästä kuuluu työnantajalle. Yhteenvetona ensimmäinen kesä yrittäjän onnistui hyvin ja yritys sai ennen kaikkea tärkeää näkyvyyttä tulevaisuuden kannalta, Keränen summaa kesää yrittäjänä.
Veej’jakaja ry on paikallinen Leader-ryhmä, jonka toiminta alueeseen kuuluu Hirvensalmi, Kangasniemi, Mikkelin maaseutualueet, Mäntyharju, Pieksämäki ja Puumala. Leader-ryhmät neuvovat ja rahoittavat maaseudun yrityksiä sekä yhteisöjä. Veej’jakaja on tukenut nuorten projekteja vuodesta 2018 alkaen NuorisoLeader-rahoituksen avulla. Vuosien varrella nuoret ovat saaneet rahoitusta harrastusvälineiden hankkimiseen, tapahtumien järjestämiseen sekä työvälineiden hankintaan.
NuorisoLeader-rahoituksella Veej’jakaja ry haluaa kannustaa alueen nuoria omiin projekteihinsa sekä rohkaista yrittäjyyteen. Vuonna 2023 NuorisoLeader-rahoitusta on myönnetty 15 nuorten hankkeeseen.