Haukartingista vuoden hanke 2018

27.11.2018

Veej´jakajan vuoden 2018 hankkeeksi on valittu Hirvensalmen Autourheilijat ry:n karting-rata.

Hirvensalmen Autourheilijat ry:n ratainvestointi on luonut alueen asukkaille ja yrityksille uuden harraste- ja ohjelmapalvelun sekä mahdollistanut yhdistyksen toiminnan laajentamisen kunnostetuissa tiloissa. Haukarting-radan toteutuksessa on huomioitu ekologisesti kestävät ratkaisut. Tämä ilmenee parhaiten yksinomaan sähkökäyttöisten autojen käyttönä.

Karting-toiminnan voi arvioida vaikuttavan myönteisesti Hirvensalmen kunnan viihtyisyyteen ja vetovoimaan. Hankkeen hallinto on hoidettu ammattimaisesti ja erityistä kiitosta saa aktiivinen informointi toimintaryhmälle ja medialle toteutuksen eri vaiheista.

http://www.haukarting.fi/ 

Käytännön tietosuojaohjeita hanketoimijoille

13.10.2018

Kerää vain sellaisia henkilötietoja, jotka ovat välttämättömiä hankkeen toteuttamiselle, esimerkiksi tilaisuuden osallistujien tiedot, talkootyölistat tai maksuhakemuksen liitteenä toimitettavat palkkatiedot.
Sinulla on oikeus hanketoimijana käsitellä näitä tietoja ja tallentaa ne Hyrrään.
Perusteena on Maaseutuviraston määräys 53/15 kehittämishanketuen, maaseudun yritystuen ja toimintaryhmän toimintarahan maksun hakemisesta.

Lisäksi yhteistyöhankkeita tietosuojakysymykset koskevat järjestettävien tilaisuuksien osalta.

Jos hankkeessa ei kerätä eikä käsitellä henkilötietoja, tietosuojavelvoitteet eivät koske hanketta.

Katso ohje  Tietosuojaohjeita hanketoimijoille.pdf
(avautuu uuteen ikkunaan)

”Kuittirumba” helpottuu – maksun hakemiseen kevennettyjä menettelyjä

12.10.2018

Leader-hankkeiden toteuttajien työ helpottuu, kun yleishyödyllisten investointihankkeiden maksun haku muuttuu aiempaa yksinkertaisemmaksi. Hankkeessa, jonka lopputulos voidaan helposti todistaa, ei vaadita enää kuitteja kustannusten todentamiseksi. Tuki maksetaan, kun tukipäätöksen mukainen tavoite on saavutettu ja toimenpide toteutettu. Esimerkiksi jos kyläyhdistys rakentaa laavun, investoinnin toteutuminen voidaan todentaa valokuvalla rakennetusta kohteesta.

Tätä menettelyä kutsutaan kertakorvaukseksi ja sitä sovelletaan uusiin hankkeisiin, joita haetaan 27.9.2018 ja sen jälkeen. Kertakorvausmalli pitää valita jo hankkeen hakuvaiheessa. Hakemuksen voi tehdä Hyrrä-asiointipalvelussa.

Sopisiko kertakorvaus hankkeeseesi?

Kertakorvausmallia kannattaa käyttää hankkeessa, jossa on selkeä ja helposti todennettava lopputulos ja on varmaa, että hanke toteutuu suunnitelman mukaisesti. Julkisen tuen osuus saa olla enintään 100 000 euroa. Laadi hankesuunnitelma huolellisesti ja kartoita hankintojen hintataso hakuvaiheessa.

Toteuta hanke suunnitelman mukaisesti – muutoksia ei voi tehdä. Ainoastaan toteutusaikaan voi saada jatkoa perustellusta syystä. Kun haet tuen maksuun, esitä saavutettu lopputulos raportissa esimerkiksi kuvien avulla.

Yksinkertaisemmat menettelyt yleistynevät

Uuden menettelyn taustalla on EU-säädösten muutos, joka mahdollistaa yksinkertaisempien toimintatapojen käyttöönoton maaseuturahaston hankkeissa. Kertakorvausmenettelyä sovelletaan ensin yleishyödyllisiin investointeihin, koska se soveltuu niihin parhaiten. Käyttöä laajennetaan kokemusten karttuessa.

Tämäntyyppiset yksinkertaisemmat ja tulosperusteiset menettelyt tulevat todennäköisesti yleistymään tulevalla EU-rahoituskaudella eli 2020-luvulle siirryttäessä. Rakennerahastohankkeissa menettelyjä on sovellettu jo aiemmin ja niistä on saatu hyviä kokemuksia.

 

Lähde: www.maaseutu.fi

 

Pyhän Olavin mannerreitin esittely- ja suunnitteluilta Pieksämäellä 30.10.

11.10.2018

Aika: tiistai 30.10.2018 klo 17.00 alkaen

Paikka: Partaharjun toimintakeskus, Partaharjuntie 361, Pieksämäki (www.partaharju.info).

Tilaisuus on avoin hankkeen teemasta kiinnostuneille. Illan aikana alustetaan aiheeseen, linjataan reitin kulkua Pieksämäen/Veej´jakajan seudulla sekä hahmotellaan reittiin liitettävissä olevaa palvelu-, nähtävyys- ja ohjelmatarjontaa uusien mahdollisuuksineen. Ilmoittautumiset 26.10.2018 mennessä https://bit.ly/2NWwdcG

 Pyhän Olavin mannerreitti -hanke alkoi syyskuussa 2017. Turun yliopiston Brahea-keskuksen koordinoiman kaksivuotisen hankkeen tavoitteena on luoda Suomeen Pyhän Olavin pyhiinvaellusreitti, joka kulkee Turusta sisämaan kautta itärajalle. Sieltä reitin on suunniteltu jatkuvan omana hankkeena Novgorodiin. Vaellusreitti alkaa Norjan Trondheimista ja kulkee jo yhtenäisenä läpi Ruotsin. Parhaillaan reittiä tuodaan St Olav Waterway -hankkeen (www.st-olav.com, Central Baltic, Åbo Akademi) toimesta saariston kautta Manner-Suomeen.

Mannerreitti kulkee kahdeksan Leader-alueen kautta (Varsin Hyvä ry, Varsinais-Suomen Jokivarsikumppanit ry, Ravakka ry, Karhuseutu ry, Joutsentenreitti ry, Linnaseutu ry, Päijänne-Leader ry, Veej´jakaja ry). Reitin kiintopisteinä toimivat Pyhän Olavin kirkot Lemussa (Masku), Yläneellä (Pöytyä), Kalannissa (Uki), Lappi (Rauma), Ulvilassa, Tyrväällä (Sastamala), Kalvolassa (Hämeenlinna) ja Sysmässä. Kaikilla alueilla järjestetään vastaava tilaisuus vuoden 2018 aikana. Hanke on rahoitettu Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta 2014–2020.

Ohjelma

17.00    Kahvit

17.15     Pyhän Olavin mannerreitti -hanke, Sami Tantarimäki, suunnittelija, Brahea

Olavi Pyhän elämä, kultti, merkitys – ja vaellusreitistön synty, Aaro Söderlund, arkkitehti ja tiedetoimittaja

Katsaus paikalliseen historiaan, Asko Hankilanoja

Laajentuva VedenjakajaReitistö ja lisätty luontokokemus, Markus Sjöberg, hanketyöntekijä

19.00     Ideoita ja ajatuksia reitistä (ryhmissä), Sami Tantarimäen ja Heli Branderin johdolla

20.15    Illan yhteenveto & Pyhän Olavin reitin jatkoaskeleet Veej´jakajan alueella

 

Tervetuloa!

www.pyhanolavinmannerreitti.fi

Nuorten näkemyksiä maaseudun kehittämisestä: webnuorisotila ja baariauto

05.10.2018

Amaze Me Leader -Change makers on maaseudun kehittämishanke, joka kasvattaa nuorten tietoisuutta Leader-toimintatavasta ja sitouttaa nuorisoa paikallisen maaseudun kehittämiseen kansainvälisin vivahtein, elämyspedagogisin keinoin ja kokemuksin.

Hankkeessa, jossa myös Veej’jakaja ry on mukana, on järjestetty 2 kansainvälistä leiriä. Vuonna 2017 osallistujat kiertelivät Saimaan alueella. Vuoden 2018 leiri järjestettiin Skotlannissa. Syyskuun lopulla nuoret kävivät lävitse matkan antia ja kohtasivat itäsuomalaisia päättäjiä Mikkelin Kyyhkylässä järjestetyssä seminaarissa sekä esittivät ideoita maaseudun kehittämiseksi.

Maaseutukuriirista löytyy tarkemmin viikonlopun tilaisuudesta: Nuoret ideoivat baariauton ja webnuorisotilan korvaamaan vähaistä julkista liikennettä

 

Yhteystiedot

Anssi Gynther
toiminnanjohtaja
anssi.gynther@veejjakaja.fi
p. 0440 155 222
• Yleishyödylliset hankkeet
• Kansainväliset hankkeet
• Yritysrahoitus

Kristiina Asikainen
talouspäällikkö
kristiina.asikainen@veejjakaja.fi
p. 0440 155 223
• Maksatusasiat

Vesa Rouhiainen
hankeneuvoja
vesa.rouhiainen@veejjakaja.fi
p. 0440 155 219
• Yleishyödylliset hankkeet
• Hankeneuvonta

Tiina Judén
Etelä-Savon Maaseutuohjelmien
viestintähankkeen tiedottaja
tiina.juden@veejjakaja.fi
p. 0440 155 992

Käyntiosoite
Paukkulantie 22
50170 Mikkeli
Paukkulinnan Pääskynpesä
H-rakennus 2. kerros