Hännän huisketta Kangasniemellä
Automme kaartaa kohti Kangasniemen teollisuustietä. Sieltä löydämme laajan aidatun alueen, jonka portilla meitä vastassa on Kangasniemen Kennelkerho ry:n puheenjohtaja Merja Salomaa sekä harrastuskoirajaoston puheenjohtaja Janet Tervashonka yhdessä labradorinnoutaja Juhanin ja karkeakarvaisen mäyräkoira Larvan kanssa. Olemme saapuneet koirien opetus- ja treenauskentälle.
– Takanani on viralliset mitat (40mx70m) täyttävä koulutus- ja treenauskenttä palvelus-, tottelevaisuus- ja agilitykoirille. Tässä on laaja alue kouluttaa koiraansa ilman, että koira juoksisi omille teilleen, Salomaa pohjustaa. Hankkeen suunnittelu alkoi jo vuonna 2014 laatimalla suunnitelma ja vuokraamalla kunnan alueelta sopiva alue kentälle. Varsinainen projekti polkaistiin käyntiin seuraavan vuoden kesäkuussa. Päätöksen se sai vuonna 2017.
Talkoolaisia projektissa oli n. 30 henkeä, mikä on 20% kerhon jäsenistöstä. Kentän avajaiset olivat yksi Kennelkerhon 30-vuotisen juhlavuoden ohjelmanumeroista.
Aidatun kentän lisäksi hankerahalla rakennettiin varasto kerhon tavaroille. Hankkeen kustannusarvio oli 45 000 euroa, josta puolet tuli Veej’jakajalta.
Kennelkerholla on ollut myös Mööpeli -teemahanke, minkä nimissä kerholle hankittiin tarpeellisia tavaroita, kuten esteitä, termareita ja huomioliivejä.
Aiemmin kennelkerholaiset harjoittelivat koulujen kentillä tai teollisuushallien pihoilla. Tämäkin alue oli aiemmin joutomaana, jossa kasvoi heinikkoa ja oli epätasainen kuoppineen ja kivineen. Nykyään kenttä on tasainen ja päällystetty hiekalla. Janet huikkaa Juhani vierellään:
– Ei tätä aluetta edes voinut kutsua kentäksi tai saatikka harjoituspaikaksi koiran kanssa. Nyt tämä on erittäin hyvä, ellei täydellinen siihen tarkoitukseen. Kenttä on aktiivisessa käytössä ja Kennelkerho on saanutkin uusia jäseniä myös naapurikunnista. Kennelkerhossa on nyt n. 140 jäsentä ja lisää mahtuu mukaan.
Viime vuonna yhteiset harjoitukset jäivät koronan vuoksi vähäisiksi, mutta tarkoituksena on järjestää tänä kesänä taas yhteisharjoituksia. Kennelkerho järjestää koirakouluja, agilitykursseja, tottelevaisuus- ja näyttelytreenejä.
– Kenttä on kaikille avoin, mutta välineet ovat Kennelkerhon. Omatoimitreenajia näkyykin käyttämässä kenttää lähes päivittäin, myös metsästyskoiria on näkynyt kentällä harjoittelemassa, Merja iloitsee.
Vuonna 2022 Kangasniemelle on tulossa isompi koiranäyttely. Näyttely pidetään viereisellä urheilukentällä, mutta tällä kentällä pystyy harjoittelemaan näyttelykäyttäytymistä etukäteen. Tarkoituksena on pitää kaikkien koirarotujen näyttely.
Viime kerralla vastaavassa näyttelyssä oli yli 1 500 koiraa.
– Tavoitteena ensi vuoden näyttelyyn olisi saada sama määrä osallistujia. Toisaalta ennätys on noin 2 400 koiraa, joten toivoa voisi olla saada uusi ennätyskin. Vielä on kuitenkin epävarmaa, saadaanko ulkomaalaisia tuomareita paikan päälle ja voidaanko koko näyttelyä järjestää, riippuu koronatilanteesta. Jäämme joka tapauksessa malttamattomina odottamaan tulevaa koiranäyttelyä, Salomaa ja Tervashonka jäävät pohdiskelemaan.
teksti: Jere Luntta
kuvat: Lotta Tuominen